Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 150



 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2023

 

Yhteistoimintaelin 08.12.2022 § 35 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen,

  lilli.peltonen(at)orimattila.fi, 044 781 3602

 

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) 4 a §:n mukaan kunnissa tulee vuosittain laatia yhteistoimintamenettelyssä henkilöstö- ja koulutussuunnitelma kiinnittäen huomioita laissa määriteltyyn suunnitelman sisältöön.

 

Laki taloudellisesti tuetusta ammatillisen osaamisen kehittämisestä sisältää säännökset ammatillista osaamista edistävästä koulutukses-ta ja ammatillisen osaamisen kehittämiseksi laadittavasta koulutus-suunnitelmasta, jonka laatiminen on edellytyksenä taloudellisen tuen saamiselle. Laissa koulutuksen korvaamisesta määritellään tukeen oikeuttava koulutus. Koulutussuunnitelman mukaisesti toteutetun osaamisen kehittämisen perusteella kunta voi hakea koulutuskor-vausta, joka voi olla enintään 10 % työnantajan koulutusajan palkka-kustannuksista, ja sitä maksetaan enintään kolmelta päivältä työnte-kijää kohti vuodessa. Laki sisältää säännökset korvaukseen oikeuttavasta koulutuksesta ja korvausmäärän perusteista.

 

Suunnitelma on kaupunkitasoinen ylätason suunnitelma, jonka pohjalta laaditaan toimialojen tulosalueittain kehityskeskusteluissa esiin tulleiden tarpeiden mukaan omat koulutussuunnitelmat. Ryhmäkohtaista koulutusta järjestetään yhteisesti koko kaupungin tasolla ja tavoite on, että esimerkiksi henkilöstö- ja esihenkilökoulutusta, viestintäkoulutusta ja työhyvinvointikoulutusta järjestetään koko kaupungin tasolla yhteisesti eikä toimialakohtaisesti.

 

Yhteistoimintalain mukaan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma laaditaan vuosittain.

 

 liite nro 2

 

 

 Esittelijä Hallintojohtaja Lilli Peltonen

 

 Päätösehdotus

 

  Yhteistoimintaelin merkitsee henkilöstö- ja koulutussuunnitelman tiedokseen ja esittää kaupunginhallitukselle sen hyväksymistä.

 

 Päätös Yhteistoimintaelin merkitsi tiedoksi henkilöstö- ja koulutussuunnitelman ja esittää kaupunginhallitukselle sen hyväksymistä.

 

 

Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 489 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen,

  lilli.peltonen(at)orimattila.fi, 044 781 3602

 

   Liite nro 4

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää hyväksyä kaupunkitasoisen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman 2023.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä kaupunkitasoisen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman 2023.

 

 

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 150  

355/01.00.00/2022  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen

  lilli.peltonen(at)orimattila.fi, 044 781 3602

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus merkitsee tiedokseen toimialakohtaisen koulutussuunnitelman 2023.

 

 Päätös Kaupunginhallitus merkitsi tiedokseen toimialakohtaisen koulutussuunnitelman 2023.