Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 23


Liite 3 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus, allekirjoitettu

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

Tarkastuslautakunta 22.05.2023 § 41 

 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Arvioinnin tulokset esitetään arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

  

 

Puheenjohtajan esitys

 

  Tarkastuslautakunta hyväksyy ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja esittää arviointikertomuksen kaupunginvaltuustolle. Lisäksi tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Päätös  Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.06.2023 § 23  

    

 

Arviointikertomus on liitteenä.

   

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginvaltuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin.

Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta ottamaan huomioon arviointikertomuksessa esitetyt suositukset valmistellessaan seuraavia talousarvioita ja taloussuunnitelmia.

 

 Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi arviointikertomuksen tiedoksi ja pyytää kaupunginhallitukselta vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin.

Kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta ottamaan huomioon arviointikertomuksessa esitetyt suositukset valmistellessaan seuraavia talousarvioita ja taloussuunnitelmia.