Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 33



 

Talouden tasapainottamistyöryhmä/ talouden tasapainottaminen

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 371 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot kaupunginjohtaja Kalle Larsson

  0400 695 679, kalle.larsson(at)orimattila.fi

  hallintojohtaja Lilli Peltonen

  044 781 3602, lilli.peltonen(at)orimattila.fi

 

Orimattilan kaupungin talous painuu alijäämäiseksi vuodesta 2024 alkaen. Ilman sopeutustoimia alijäämä olisi vuonna 2024 noin 4 miljoonaa euroa. Alijäämäisyys johtuu merkittäviltä osin valtionosuusleikkauksista ja valtakunnallisesti neuvotelluista palkkaratkaisuista. Valtionosuudet laskevat 2,3 miljoonaa euroa nykytasosta vuonna 2024. Vastaavasti palkkaratkaisut nostavat henkilöstökuluja 1,26 miljoonaa euroa nykytasosta vuoteen 2024.

 

Kuntalaki edellyttää, että kaupungin talous on tasapainossa tai ylijäämäinen taloussuunnitelmakauden päättyessä. Tämän takia toimialat ja valiokunnat valmistelivat ja päättivät merkittävistä säästötoimista syksyn 2023 aikana. Valiokuntien päätösten jälkeen alijäämää oli edelleen 2,7 miljoonaa euroa vuodelle 2024. Kaupunginjohtajan johdolla käydyissä talousarvioneuvotteluissa haettiin lisäsäästöjä siten, että alijäämää jäi katettavaksi noin 1,4 miljoonaa euroa. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä olevat lisäsäästöesitykset ovat varsin negatiivisia kaupungin asukkaiden hyvinvoinnin kannalta. Kaupunginjohtaja on syksyn aikana esitellyt päättäjille myös erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja vastuullisemmaksi kokonaisratkaisuksi.

 

Vastuullinen kokonaisratkaisu on valmisteltava hyvin ja siihen on osallistettava päätöksentekijöiden ja henkilökunnan lisäksi mahdollisimman laajasti kaupungin asukkaat. Kaupungin strategian mukaisesti kaupunkia kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa. Asukkaille tuleekin tarjota valmistelun alkuvaiheessa mahdollisuus tulla kuulluksi sähköisellä kyselyllä, jossa he voivat esittää ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi.

 

Tavoitteen saavuttamiseksi on tarpeellista, että talouden tasapainottamisryhmään nimetään jokaisesta valtuustoryhmästä edustaja. Näin varmistetaan, että valmistelun etenemisestä on kaikilla sama tilannekuva. Päätettäväksi esitettävät toimenpiteet ajoittuvat vuosille 2024-2026 ja jokainen toimenpide tulee arvioida tarkasti. Kaupungin asukkaiden ja päätöksentekijöiden tulee nähdä, millaisia vaikutuksia esitetyillä toimenpiteillä arvioidaan olevan.

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus esittää
1. valtuustolle, että valtuusto päättää talouden tasapainottamisryhmän perustamisesta,
2. valtuusto velvoittaa kaupunginhallituksen nimeämään talouden tasapainottamisryhmän, jonka tehtävänä on valmistella talouden tasapainottamisen toimenpiteet valtuuston päätettäväksi helmikuussa 2024,
3. talouden tasapainottamisen toimenpiteet jaksotetaan vuosille 2024-2026 siten, että kaupungin talous on tasapainossa vuoden 2026 tilinpäätöksessä.
Pöytäkirja tarkastetaan pykälän osalta kokouksessa.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää
1. valtuustolle, että valtuusto päättää talouden tasapainottamisryhmän perustamisesta,
2. että, valtuusto velvoittaa kaupunginhallituksen nimeämään talouden tasapainottamisryhmän, jonka tehtävänä on valmistella talouden tasapainottamisen toimenpiteet valtuuston päätettäväksi helmikuussa 2024,
3. että, talouden tasapainottamisen toimenpiteet jaksotetaan vuosille 2024-2026 siten, että kaupungin talous on tasapainossa vuoden 2026 tilinpäätöksessä.
Pöytäkirja tarkastettiin pykälän osalta kokouksessa.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 27.11.2023 § 81 

 

 

 

   

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginvaltuusto
1. päättää talouden tasapainottamisryhmän perustamisesta,
2. velvoittaa kaupunginhallituksen nimeämään talouden tasapainottamisryhmän, jonka tehtävänä on valmistella talouden tasapainottamisen toimenpiteet valtuuston päätettäväksi helmikuussa 2024,
3. päättää, että talouden tasapainottamisen toimenpiteet jaksotetaan vuosille 2024-2026 siten, että kaupungin talous on tasapainossa vuoden 2026 tilinpäätöksessä.

 

 Päätös Kaupunginvaltuusto
1. päätti talouden tasapainottamisryhmän perustamisesta,
2. velvoittaa kaupunginhallituksen nimeämään talouden tasapainottamisryhmän, jonka tehtävänä on valmistella talouden tasapainottamisen toimenpiteet valtuuston päätettäväksi helmikuussa 2024,
3. päätti, että talouden tasapainottamisen toimenpiteet jaksotetaan vuosille 2024-2026 siten, että kaupungin talous on tasapainossa vuoden 2026 tilinpäätöksessä.

 

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 395 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot kaupunginjohtaja Kalle Larsson

  kalle.larsson(at)orimattila.fi, 0400 695 679
hallintojohtaja Lilli Peltonen
lilli.peltonen(at)orimattila.fi, 044 781 3602

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää
1. nimetä taloudentasapainottamisen ohjausryhmän varsinaiset jäsenet ja asiantuntijajäsenet
2. nimetä asiantuntijaryhmien jäsenet

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti nimetä
1.talouden tasapainottamisen ohjausryhmän seuraavasti: Jarmo Keskevaari, Ville Erola, Sari Sikkilä, Tero Nieminen, Ida Jokinen, Susanna Särkinen, Vesa Teräs, Venla Avelin, Kalle Larsson, Lilli Peltonen ja Eero Aitkoski
2. asiantuntijaryhmien jäsenet seuraavasti:

Tulot ja omaisuus sekä tytäryhtiöt:
Antti Tuomala
Tommi Hykkyrä
Ari Anttila
Vesa Teräs
Saku Salminen
Asiantuntijat:
Ossi Hosiaisluoma
Leena Pekkanen
Lilli Peltonen
Esittelijä:
talousjohtaja

Työllisyys ja elinvoima sekä maahanmuutto:
Juha Aalto
Harri Ovaska
Jukka Mölsä
Olli Jokinen
Asiantuntijat:
Markku Nenonen
Tuomas Räihä
Marianne Kemppi
Esittelijä:
hyvinvointijohtaja

Varhaiskasvatus:
Pertti Laaksonen
Arja Simola
Marko Suuronen
Suvi Järvinen
Asiantuntijat:
Johanna Lepistö
Elina Riihimäki
Tanja Vainio
Esittelijä:
sivistysjohtaja

Opetuspalvelut:
Mirva Illi-Lampio
Arja Simola
Sanna Heikkinen
Suvi Järvinen
Asiantuntijat:
Jarno Ovaska
Tuomo Karjalainen
Varpu Vilkko
Antti Ketonen
Esittelijä:
sivistysjohtaja

Vapaa-aika ja osallisuus:
Sari Eiranen
Arja Simola
Hanna Ylitalo
Vesa Teräs
Asiantuntijat:
Teija Savolainen
Ninni Parviainen 31.1.24 saakka
Minna Sirnö 1.2.2024 alkaen
Jarno Ovaska
Esittelijä:
hyvinvointijohtaja

Ruoka- ja puhdistuspalvelut:
Johanna Ekman
Salla Ritala
Tuula Koivunen
Asiantuntijat:
Tuija Pulkkinen
Anne Kuva
Helinä Taavitsainen
Esittelijä:
hallintojohtaja

Kiinteistönhuolto, ulkoliikunta- ja yleisten alueiden hoito sekä maankäytön suunnittelu:
Tero Rönkkö
Riitta Lonka
Tuula Koivunen
Venla Avelin
Juha Hirvonen
Tuomo Jussila
Asiantuntijat:
Ari-Pekka Rajaranta
Leena Pekkanen
Ossi Hosiaisluoma
Teija Savolainen
Petra Nevalainen
Esittelijä:
kaupunkikehitysjohtaja

Organisaatiorakenne ja henkilöstö:
Tuomo Jussila
Tero Rönkkö
Juha Hämäläinen
Veini Holopainen
Juha Hirvonen
Saku Salminen
Asiantuntijat:
Kari Setälä
Mika Silvennoinen
Petra Nevalainen
Eero Aitkoski
Olli Alanko
Esittelijä:
hallintojohtaja

 

 

Täytäntöönpano ryhmäpuheenjohtajien kautta valituille valtuutetuille ja varavaltuutetuille

 

Kaupunginhallitus 19.02.2024 § 68 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Talousjohtaja Eero Aitkoski, eero.aitkoski(at)orimattila.fi

 

Talouden tasapainottamisryhmä on valmistellut esityksen Orimattilan kaupungin talouden tasapainottamiseksi siten, että kaupungin talous on tasapainossa vuoden 2026 tilinpäätöksessä. Talouden tasapainottamisen toimenpiteet ovat liitteenä.

 

Talouden tasapainottamisen ohjausryhmä asetti tavoitteeksi kasvattaa toimintatuottoja minimissään 750 000 euroa ja vastaavasti toimintakuluja leikata 1 500 000 euroa vuoden 2024 talousarvion tasosta. Ohjausryhmä jakoi tasapainotustavoitteen asiantuntijaryhmille ja asetti asiantuntijaryhmille ryhmäkohtaiset tehtävät. Asiantuntijaryhmien tehtävät sekä ratkaisuesitykset ovat käyty läpi liitteessä. Ohjausryhmä totesi asiantuntijaryhmien ratkaisuesitykset tehtävänannon mukaisiksi ja ohjausryhmä hyväksyi asiantuntijaryhmien esitykset talouden tasapainottamiseksi. Talouden tasapainottamisen toimenpiteet jaksottuvat siten, että kaupungin talous on tasapainossa vuoden 2026 tilinpäätöksessä.

 

Talouden tasapainottamisen toimenpiteiden täytäntöönpano edellyttää talousarviomuutoksia taloussuunnitelmaan 2024-2026 sekä osasta toimenpiteistä valtuuston erillisiä päätöksiä. Mikäli valtuusto hyväksyy talouden tasapainottamisen toimenpiteet, tullaan niiden toimenpiteiden osalta, mitkä vaativat valtuuston erillisiä päätöksiä, valmistelemaan valtuustolle päätökset.

 

On mahdollista, että talouden tasapainottamisen toimenpiteiden toimintakulujen säästövaikutukset eivät toteudu täysimääräisesti tai toimenpiteiden johdosta säilyvät toimintakulut ovat ennakoitua suuremmat. On mahdollista, että ennakoidut toimintatuottojen lisäykset eivät toteudu täysimääräisesti. Lisäksi epävarmuutta taloussuunnitelmakaudelle tuovat tulevat työ- ja virkaehtosopimusten palkkaratkaisut, talouden yleisen suhdannetilanteen heikkeneminen ja sen vaikutus verotulojen kehittymiseen, valtiovarainministeriön suunnittelema kuntien valtionosuuksien uudistus ja sen vaikutus valtionosuuksiin, sekä valtion päätökset sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen siirron vaikutuksista kuntien valtionosuuksiin vuodesta 2025 eteenpäin.

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus esittää
1. valtuusto hyväksyy talouden tasapainottamisen toimenpiteet
2. valtuusto edellyttää toimialoja valmistelemaan tarvittavat erilliset päätökset valtuuston päätettäväksi.

 

 Päätös Kaupunginjohtaja teki muutetun päätösehdotuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus päätti lähettää talouden tasapainottamispaketin uuteen valmisteluun. Jatkovalmistelussa tulee laatia moniammatillisesti valmisteltu lapsivaikutusten arviointi. Lisäksi tulee huomioida Hallintolain 41§ siten, että valiokunnilta, neuvostoilta, aluekumppanuuspöydiltä pyydetään kirjaamoon lausunnot 10.4.2024 mennessä. Samassa yhteydessä kaupungin asukkaat voivat antaa lausunnon talouden tasapainottamispaketista kaupungin kirjaamoon 10.4.2024 mennessä. Kuivannon päiväkoti Hepokatin osalta tulee selvittää huoltajilta, että moniko harkitsee palvelusetelin käyttöä ja mikäli harkitsee, mikä olisi optimaalisin ratkaisu (sijainti) varhaiskasvatuspaikalle, mikäli varhaiskasvatusta ei ole tarjolla jatkossa Kuivannolla. Samassa yhteydessä selvitettävä, että löytyykö varhaiskasvatukselle sopivaa toimitilaa Kuivannolta, muualla kuin nykyisessä koulukiinteistössä. Kylien (sis. Vuorenmäki) ulkoliikuntapaikkojen hoito tulee uudelleen arvioida, selvittämällä säästöjen vaikuttavuus kylien asukkaiden hyvinvointiin. Ulkoliikuntapaikkojen osalta tulee edelleen selvittää ulkoistuksen mahdollisuutta. Tulee selvittää kaupungin kiinteistöjen osalta energiasäästöpotentiaali euroina. Tulee tehdä arvio esitettyjen hakkuiden suhdetta valtuuston hyväksymään metsästrategiaan.

Ida Jokinen totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 4) käsiteltäessä opetuspalveluiden osa-aluetta ja Ville Erola totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 4) käsiteltäessä kiinteistöhuolto, ulkoliikunta ja yleisten alueiden hoito sekä maankäytön suunnittelu-osiota sekä käsiteltäessä Tulot ja omaisuus sekä tytäryhtiöt-osiota (Hallintolaki § 28, kohta 5), lisäksi Jukka Mölsä totesi olevansa esteellinen käsiteltäessä Tulot ja omaisuus sekä tytäryhtiöt-osiota (Hallintolaki § 28, kohta 5).
Puheenjohtajana Erolan esteellisyyden ajan toimi hallituksen varapuheenjohtaja Tuomo Jussila.

 

 

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 155 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Hallintojohtaja Lilli Peltonen, lilli.peltonen(at)orimattila.fi

 

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus esittää, että
1. valtuusto hyväksyy talouden tasapainottamisen toimenpiteet
2. valtuusto edellyttää toimialoja täytäntöönpanemaan talouden tasapainottamisen toimenpiteet hallintosäännön toimivaltojen mukaisesti elokuun 2024 loppuun mennessä.

 

 Päätös Käsiteltäessä kokonaisuutta "Opetus", Ida Jokinen totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 4) ja poistui asian käsittelyn sekä päätöksenteonajaksi.

Käsiteltäessä kokonaisuutta "Kiinteistönhuolto, ulkoliikunta ja yleisten alueiden hoito sekä maankäytön suunnittelu"
Ville Erola totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 4) ja poistui asian käsittelyn sekä päätöksenteon ajaksi. 
Ari Anttila totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 5) ja poistui asian käsittelyn sekä päätöksenteon ajaksi. Tämän kohdan osalta pöytäkirjan tarkastajana toimi Tommi Hykkyrä.
Juha Hämäläinen totesi olevansa esteellinen (Hallintolaki § 28, kohta 1) ja poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Keskustelun kuluessa Venla Avelin teki muutosesityksen kohtaan "Toimenpiteet II" (s. 59), että Mallusjoen jalkapallokentän hoidon siirtäminen omaksi työksi alkaen 2024,  Heinämaan jääkentän poisto alkaen 2025 sekä kohta: Jääkenttien ja hiihtolatujen poistaminen kouluverkkopäätösten mukaisesti poistetaan talouden tasapainottamisen toimenpiteistä. Avelinin esitys raukesi kannattamattomana.
Puheenjohtajana kokonaisuuden "Kiinteistönhuolto, ulkoliikunta ja yleisten alueiden hoito sekä maankäytön suunnittelu" ajan toimi varapuheenjohtaja Riitta Lonka.

Käsiteltäessä kohtaa "Vapaa-aika ja osallisuus"
Ville Erola (Hallintolaki § 28, kohta 4) ja Juha Hämäläinen (Hallintolaki § 28, kohta 1)  totesivat olevansa esteellisiä ja poistuivat asian käsittelyn sekä päätöksenteon ajaksi.
Puheenjohtajana  "Vapaa-aika ja osallisuus" kohdan ajan toimi varapuheenjohtaja Riitta Lonka.

Keskustelun kuluessa Venla Avelin teki muutosesityksen:
1. Valtuusto hyväksyy talouden tasapainottamisen toimenpiteet paitsi sivun 81 puunmyyntitulojen osalta niin kauan, kun esitetty hakkuusuunnitelma on valtuuston hyväksymän metsästrategian vastainen. Avelinin esitys raukesi kannattamattomana.

Kaupunginhallitus päätti esittää, että
1. valtuusto hyväksyy talouden tasapainottamisen toimenpiteet
2. valtuusto edellyttää toimialoja täytäntöönpanemaan talouden tasapainottamisen toimenpiteet hallintosäännön toimivaltojen mukaisesti elokuun 2024 loppuun mennessä.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 06.05.2024 § 33  

326/02.00/2023  

 

  

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginvaltuusto päättää
1. hyväksyä talouden tasapainottamisen toimenpiteet
2. valtuusto edellyttää toimialoja täytäntöönpanemaan talouden tasapainottamisen toimenpiteet hallintosäännön toimivaltojen mukaisesti elokuun 2024 loppuun mennessä.

 

 

Asian käsittely:

Kaupunginjohtaja Kalle Larsson käytti puheenvuoron.

Ryhmäpuheenvuorot käyttivät valtuutetut Sari Sikkilä (PS), Ida Jokinen (Kok. + KD), Riitta Lonka (Kesk.), Vesa Teräs (SDP), Venla Avelin (Vihr.) ja Susanna Särkinen (Liike Nyt).

 

Yksilöpuheenvuoroja käyttivät valtuutetut Juha Hirvonen, Riitta Lonka, Tero Rönkkö, Venla Avelin, Ari Anttila ja Saku Salminen.

 

Vastauspuheenvuoroja käytti kaupunginjohtaja Kalle Larsson.

 

 

 Päätös Valtuutetut Juha Hämäläinen ja Ville Erola totesivat olevansa esteellisiä käsiteltäessä "Kiinteistönhuolto, ulkoliikunta ja yleisten alueiden hoito sekä maakäytön suunnittelu" -kohtaa ja poistuivat asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan kokoukseen osallistui varavaltuutettu Markku Koskela.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Riitta Lonka esitti valtuutettu Ari Anttilan kannattamana, että kohdan "Kiinteistönhuolto, ulkoliikunta ja yleisten alueiden hoito sekä maakäytön suunnittelu" toimenpiteistä poistetaan Mallusjoen jalkapallokentän hoidon siirtäminen omaksi työksi alkaen 2024, Heinämaan jääkentän poisto alkaen 2025, Vuorenmäen yleisurheilukentän vuokrasopimuksen irtisanominen 1.1.2026 alkaen sekä Jääkenttien ja hiihtolatujen poistaminen kouluverkkopäätösten mukaisesti vuosina 2025 ja 2026.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Saku Salminen esitti valtuutettu Venla Avelinin kannattamana, että edellä mainittuun valtuutettu Lonkan listaukseen lisätään poistettavien toimenpiteiden listalle myös kohta Latuverkon karsinta (Pasina, Yhdyslatu, Puutarhatien pelto, Koivikon peltolatu ja Heinämaa) alkaen 2024.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdyistä ehdotuksista, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kaksi kaupunginhallituksen esityksestä poikkeavaa kannatettua esitystä, joten on suoritettava äänestykset.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat valtuutettu Lonkan esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Salmisen esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä (§ 33A), äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 7 JAA-ääntä, 17 EI-ääntä, 8 tyhjää ja 1 oli pois äänestyksestä.
Puheenjohtaja totesi valtuutettu Salmisen esityksen tulleen muutosehdotukseksi kaupunginhallituksen esitykseen.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannatavat kaupunginhallituksen esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Salmisen esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä (§ 33B), äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 11 JAA-ääntä, 21 EI-ääntä ja 1 oli pois äänestyksestä.

Puheenjohtaja julisti kaupunginvaltuuston päätökseksi tulleen valtuutettu Salmisen esityksen asiakohdassa "Kiinteistönhuolto, ulkoliikunta ja yleisten alueiden hoito sekä maakäytön suunnittelu"

Keskustelun kuluessa valtuutettu Venla Avelin esitti valtuutettujen Tero Rönkön ja Saku Salminen kannattamina, että kohdan "Tulot ja omaisuus sekä tytäryhtiöt" toimenpiteitä puunmyyntitulojen osalta ei toteuteta niin kauan, kun esitetty hakkuusuunnitelma on valtuuston hyväksymän metsästrategian vastainen.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdyistä ehdotuksista, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Avelinin esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä (§ 33C), äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 21 JAA-ääntä, 12 EI-ääntä.
Puheenjohtaja julisti kaupunginvaltuuston päätökseksi tulleen kaupunginhallituksen päätöksen asiakohdassa.

Keskustelun kuluessa valtuutettu Saku Salminen esitti, että kohtaan "Tulot ja omaisuus sekä tytäryhtiöt" lisätään Orimattilan Asunnot Oy:n myyminen. Esitys raukesi kannattamattomana.

2. valtuusto edellyttää toimialoja täytäntöönpanemaan talouden tasapainottamisen toimenpiteet hallintosäännön toimivaltojen mukaisesti elokuun 2024 loppuun mennessä.