RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 54
Päijät-Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän edustajainkokouksen edustajan nimeäminen
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 221
Valmistelu ja lisätiedot Hallintojohtaja Lilli Peltonen,
lilli.peltonen(at)orimattila.fi
Päijät-Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän perussopimuksen (2021) 6 §:n mukaan kukin jäsenkunta valitsee edustajainkokoukseen yhden edustajan ja hänelle varaedustajan.
Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) säädetään maakunnan liiton toimielinten kokoonpanosta ja valinnasta:
”Maakunnan liiton ylimmän päättävän toimielimen jäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja ja toimielimessä edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Jokaisella jäsenkunnalla tulee olla vähintään yksi edustaja maakunnan liiton ylimmässä päättävässä toimielimessä. (Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista 17 a §.) Kun säännöksessä mainitaan vain valtuutetut, jäsenkunnan varavaltuutetut eivät ole vaalikelpoisia.”
Säännös merkitsee sitä, että muista kuntayhtymistä poiketen maakunnan liiton ylimmän toimielimen eli maakuntavaltuuston kokoonpanossa on myös otettava huomioon poliittinen suhteellisuus. Muiden vaalikelpoisuusedellytysten lisäksi maakuntavaltuuston jäsenten ja varajäsenten tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja, varavaltuutetut eivät tule kysymykseen.
Perussopimuksen 12 §:n mukaan edustajainkokous valitsee jäsenkuntia edustavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet maakuntavaltuustoon.
Perussopimuksen 8 §:n mukaan edustajainkokous pidetään joka neljäs vuosi kunnallisvaalien jälkeisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Maakuntahallitus päättää edustajainkokouksen ajan ja paikan. Kutsu edustajainkokoukseen on toimitettava kirjallisesti jäsenkunnille vähintään kuukautta ennen kokousta.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto nimeää Päijät-Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän edustajainkokouksen edustajan ja hänelle varaedustajan.
Pöytäkirja tarkastetaan pykälän osalta kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto nimeää Päijät-Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän edustajainkokouksen edustajan ja hänelle varaedustajan. Pöytäkirja tarkastettiin pykälän osalta kokouksessa.
Toimivalta Hallintosääntö 2. luku § 2
Kuntalaki § 39
Jakelu kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 16.06.2025 § 54
98/00.00.01/2025
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto nimää Päijät-Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän edustajainkokoukseen edustajan ja hänelle varaedustajan.
Päätös Kaupunginvaltuusto nimesi Päijät-Hämeen maakuntaliiton kuntayhtymän edustajainkokoukseen edustajan ja hänelle varaedustajan.
Lonka Riitta (vara Päivähonka Jenni)
Toimivalta perussopimus
Jakelu valitut
Päijät-Hämeen liitto