Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 63



Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite 30.9.2024 Vakuusrahaston perustaminen Orimattilalaisille pienyrittäjille

 

Kaupunginhallitus 28.10.2024 § 359 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen,

  lilli.peltonen(at)orimattila.fi

 

Valtuutettu Marko Suuronen jätti Orimattilan keskustan valtuustoryhmän puolesta valtuustoaloitteen ” Vakuusrahaston perustaminen Orimattilalaisille pienyrittäjille” kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.9.2024, että

 

  • Myytävistä kiinteistöistä saatavat varat kirjataan kaupungin taseessa rahastoon, joka toimii kaupungissa toimivien pienyrittäjien vakuutena tilanteissa missä paikallinen yrittäjä tarvitsee liiketoimintansa aloittamiseen tai kehittämiseen rahoitusta. Yrittäjä ei siis saa suoraa tukea, mutta vakuus helpottaa yrittäjää saada rahoitusta liiketoimintaansa. Koska tästä muodostuu kaupungille riski, vakuus rajataan 25 000 eur/yrittäjä, siihen määrätään aikarajoite, eikä vakuuksien kokonaisuus saa ylittää myytävistä kiinteistöistä saatavaa yhteissummaa. Vakuuksista päättää kaupungin hallitus, virkahenkilön esityksestä, jolloin ylimääräistä organisaatiota rahaston hallintaan ei tarvita. Vakuuksia myönnetään Orimattilaan rekisteröidyille yrityksille, jotka työllistävät pienyrittäjän rajan mukaan alle 10 henkilöä.

 

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus antaa aloitteen konsernipalveluiden käsiteltäväksi.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa aloitteen konsernipalveluiden käsiteltäväksi.

 

 Jakelu talousjohtaja

 

 

Kaupunginhallitus 14.04.2025 § 144 

 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot talouspäällikkö Eero Aitkoski, eero.aitkoski@orimattila.fi

 

Vastauksena Marko Suurosen ja keskustan valtuustoryhmän aloitteeseen vakuusrahaston perustamisesta, todetaan että kyseinen vakuusrahasto ei ole Kuntalain (410/2015) mukainen, eikä tällaista voida perustaa. Kuntalain § 129 mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa.

 

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Myönteinen vaikutus

positiivinen

 3

neutraali 2

 negatiivinen 1

Kielteinen vaikutus

 

Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa

 

 2

 

Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa

 

Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä

 

 2

 

Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä

 

Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen

 

 

1

Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia

 

Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin

 

 2

 

Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin

 

 

Vakuusrahasaton perustamatta jättäminen pitää yritysten tilanteen Orimattilassa nykytilassa. Vakuusrahasto voisi tuottaa positiivisa vaikutuksia työllisyyteen ja aluetalouteen, jos sellainen olisi lain mukaan mahdollista perustaa.

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

Pykälän osalta käytössä sähköinen päätöksentekomenettely sähköisen kokousjärjestelmän kautta. Sähköisen päätöksenteon määräaika päättyy, kun kokous alkaa.

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus päättää antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa aloitteeseen annetun selvityksen tiedoksi ja esittää, että valtuusto toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätöksenteossa ei käytetty sähköistä päätöksentekomenettelyä.

 

 

 Toimivalta Kuntalaki § 39 

 

 

 Jakelu valtuusto

 

 

Kaupunginvaltuusto 16.06.2025 § 63  

275/02.07.00/2024  

 

 

  

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginvaltuusto merkitsee aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi ja totesi aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

 

 Toimivalta Hallintosääntö 18. luku § 1

 

 

 Jakelu Marko Suuronen