RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 71
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2024 – vastineet
Tarkastuslautakunta 13.10.2025 § 71
Tarkastuslautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 21.5.2025 § 44 arviointikertomuksen vuodelta 2024 ja esittänyt että, kaupunginvaltuusto kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 15.9.2025 § 335 hyväksynyt toimialojen antamat vastaukset (liitteenä) ja esittänyt ne valtuustolle tiedoksi. Kaupunginvaltuusto on merkinnyt vastaukset tiedoksi 29.9.2025 § 70.
Puheenjohtajan esitys:
Tarkastuslautakunta käy keskustelun kaupunginhallituksen antamista vastineista ja merkitsee annetut vastineet tiedoksi.
Päätös Merkittiin kaupunginhallituksen antamat vuoden 2024 arviointikertomuksen vastineet tiedoksi.