RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 12
Kuntalaiskyselyn 2025 tulokset
Kaupunginhallitus 26.01.2026 § 29
Valmistelu ja lisätiedot Viestintäpäällikkö Tuomas Räihä,
tuomas.raiha@orimattila.fi
Orimattilan kaupunki toteutti loka–marraskuussa 2025 kuntalaisille suunnatun asukaskyselyn, jossa selvitettiin orimattilalaisten kokemuksia omasta kotikunnastaan ja arjestaan. Kyselyyn vastasi yhteensä 424 kuntalaista. Kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy. Vastauksia kerättiin sekä satunnaisotantaan perustuvilla kutsuilla että kaupungin verkkosivuilla olleen avoimen vastauslinkin kautta.
Kyselyssä kartoitettiin muun muassa asukkaiden tyytyväisyyttä Orimattilaan asuinpaikkana, näkemyksiä kaupungin palveluista ja viestinnästä sekä halukkuutta osallistua kunnan kehittämiseen. Lisäksi kyselyssä kysyttiin ajatuksia kaupungin imagosta ja tulevaisuudesta.
Koska kyseessä oli ensimmäinen Orimattilassa toteutettu vastaava tutkimus, vertailua voidaan tehdä vain Taloustutkimuksen aineistoon, joka on koottu muille kunnille tehdyistä vastaavista kyselyistä. Tähän aineistoon verrattuna kokonaistyytyväisyys omaan kuntaan oli Orimattilassa keskimääräistä heikompi. Poismuuttoaikeet olivat puolestaan keskiarvoa korkeammat. Sen sijaan halukkuus osallistua kunnan asioiden/palveluiden kehittämiseen oli keskimääräistä korkeampi. Myös kaupungin viestintä oli vastaajien mielestä keskimääräistä parempaa.
Kyselyyn sai asettaa yhteisten kysymysten lisäksi omia kysymyksiä. Orimattilan kysymyksissä tiedusteltiin mm. miten asukkaat tasapainottaisivat kaupungin taloutta. Suosituimmiksi vaihtoehdoiksi nousivat ”Sallimalla aurinkovoimaloiden rakentamisen Orimattilan kaupungin alueelle” ja ”Sallimalla suuren datacenterin rakentamisen Orimattilan kaupungin alueelle”. Vähiten kannatusta saivat vaihtoehdot ”Tuntuva kiinteistöverojen korotus” ja ”Palveluverkon tiivistäminen”.
Vastaajien näkemykset ja kokemukset ovat tärkeää tietoa kaupungin kehittämistyössä. Tulosten perusteella mm. asetetaan mittareita vuoden 2026 talousarvion tavoitteisiin. Tuloksien perusteella valitaan myös painopisteitä, joita jatkossa pyritään kehittämään.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus ja edelleen kaupunginvaltuusto merkitsee kuntalaiskyselyn tulokset tiedoksi
Päätös Kaupunginhallitus merkitsi osaltaan tiedoksi kuntalaiskyselyn tulokset ja esittää edelleen kaupunginvaltuustolle, että merkitään kuntalaiskyselyn tulokset tiedoksi.
Toimivalta kuntalaki § 39
Jakelu valtuusto
Kaupunginvaltuusto 16.02.2026 § 12
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto merkitsee kuntalaiskyselyn tulokset tiedoksi.
Yksilöpuheenvuoron käytti valtuutettu Venla Avelin (vihr.).
Päätös Kaupunginvaltuusto merkitsi kuntalaiskyselyn tulokset tiedoksi.
Jakelu viestintäpäällikkö