RSS-linkki
Kokousasiat:https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 158
Työn vaativuuden arviointiryhmä (TVA-ryhmä) muuttaminen palkkatyöryhmäksi
Yhteistoimintaelin 05.12.2023 § 38
Valmistelu ja lisätiedot Henkilöstöpäällikkö Anniina Mäki, anniina.maki(at)orimattila.fi
Työn vaativuuden arvioinnin tulee olla tasapuolista koko kaupungin työntekijöille. Tämän vuoksi työn vaativuuden arviointiprosessia on määriteltävä tarkemmaksi. Työn vaativuuden arvioinnin (TVA) ryhmän muodostamista on suunniteltu kaupungin johtoryhmässä. Prosessista on käyty keskustelua myös pääluottamusmiesten yhteistyöfoorumissa.
Orimattilan kaupungilla on olemassa oleva työnvaativuuden arviointijärjestelmä. Orimattilan kaupungissa kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ja kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) soveltamisaloilla tehtäväkohtaiset palkat määräytyvät työn vaativuuden arvioinnin perusteella. Työn vaativuuden arviointi (TVA) perustuu aina kirjalliseen tehtäväkuvaukseen, jonka valmistelee lähin esihenkilö yhdessä työntekijän kanssa. Tehtäväkuvauksessa määritellään tehtävän tarkoitus ja siinä kuvataan tehtävän olennainen sisältö ja keskeiset tehtäväkokonaisuudet.
Työn vaativuuden arviointi suoritetaan kokonaisarviointina, joka perustuu KVTES:n / TS:n vaativuustekijöihin. Arvioinnissa käytetään työkaluna kaupungin työn vaativuuden arviointijärjestelmää. Arvioinnin tuloksena tehtävän tehtäväkohtainen palkka asetetaan kaupungin palkkahierarkiassa tehtävien vaativuuden mukaan oikeaan tasoon. Päätöksen tehtäväkohtaisesta palkasta tekee henkilöstöpäällikkö.
TVA-ryhmän tehtävä on arvioida työn vaativuutta esihenkilön ja työntekijän tekemän sekä toimialajohtajan hyväksymän tehtävänkuvauksen perusteella. Esihenkilö esittelee uuden tai päivitetyn tehtävänkuvauksen työryhmälle ja osallistuu omalta osaltaan myös arviointiin. Päätöksen työnvaativuudesta tekee hallintosäännön mukaisesti henkilöstöpäällikkö. TVA-ryhmä ei ota käsittelyyn keskeneräisiä tehtävänkuvauksia. Tehtäväkuvauksia ja TVA-arviointia ei voida tehdä TVA-ryhmässä takautuvasti.
TVA-työryhmään nimetään henkilöstöpäällikkö (puheenjohtaja ja sihteeri), hallintojohtaja sekä pääsopijajärjestöjen pääluottamusmiehet. Lisäksi työryhmän kokouksiin osallistuu kutsuttaessa tarvittavat asiantuntijat riippuen arvioitavista tehtävänkuvauksista. Asiantuntijana toimii esihenkilö, jonka alaisena tehtävää hoitava henkilö työskentelee tai jos tehtävä on avoin, esihenkilö, jolla on eniten työntekijöitä samoissa/vastaavissa tehtävissä. Henkilöstöpäällikkö voi harkintansa perusteella tapauskohtaisesti kutsua myös useamman esihenkilön. Lisäksi asiantuntijana toimii em. esihenkilön esihenkilö (toimialajohtaja). TVA-ryhmä kokoontuu tarvittaessa. Koollekutsujana toimii henkilöstöpäällikkö.
Esittelijä Henkilöstöpäällikkö Anniina Mäki
Päätösehdotus
Yhteistoimintaelin käsittelee TVA-ryhmän muodostamista ja esittää kaupunginhallitukselle toimintamallin hyväksymistä.
Päätös Yhteistoimintaelin käsitteli TVA-ryhmän muodostamista ja esittää kaupunginhallitukselle toimintamallin hyväksymistä.
Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 408
Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen
lilli.peltonen(at)orimattila.fi, 044 781 3602
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä toimintamallin ja
2. nimetä TVA-työryhmään henkilöstöpäällikön, hallintojohtajan ja pääsopijajärjestöjen pääluottamusmiehet.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. hyväksyä toimintamallin ja
2. nimetä TVA-työryhmään henkilöstöpäällikön, hallintojohtajan ja pääsopijajärjestöjen pääluottamusmiehet.
Täytäntöönpano
Pöytäkirjanote: henkilöstöpäällikkö, hallintojohtaja ja pääsopijajärjestöjen pääluottamusmiehet
Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 158
168/01.02.01/2022
Valmistelu ja lisätiedot Hallintojohtaja Lilli Peltonen
Työn vaativuuden arvioinnin (TVA) työryhmä on perustettu 18.12.2023 (KH 18.12.2023 § 408).
Orimattilan kaupungilla on otettu käyttöön tasopalkkamalli 1.7.2025 KVTES:n ja OVTES:n G-osion osalta. Tasopalkkamallikokonaisuutta tulee arvioida ja kehittää säännöllisesti.
Orimattilan kaupungissa KVTES:n ja OVTES:n G-osion mukaiset tehtävät sijoitetaan tasopalkkamalliin. Työn vaativuuden arviointi ja tehtävien sijoittuminen perustuvat aina kirjalliseen tehtävänkuvaukseen, jonka laatii lähin esihenkilö yhteistyössä työntekijän kanssa. Tehtävänkuvauksessa määritellään tehtävän tarkoitus sekä kuvataan sen keskeinen sisältö ja tehtäväkokonaisuudet.
Tehtävän sijoittuminen tasopalkkamalliin arvioidaan kokonaisarviointina tehtävänkuvauksen ja esihenkilön esittelyn perusteella. Kokonaisarvioinnin tuloksena tehtävä sijoitetaan oikealle tasolle. Päätöksen sijoittumisesta tekee henkilöstöpäällikkö.
Teknisten sopimuksen (TS) soveltamisalalla tehtäväkohtainen palkka määräytyy työn vaativuuden arvioinnin perusteella. Arviointi perustuu vastaavasti kirjalliseen tehtävänkuvaukseen. TS-sopimusalan osalta tasopalkkamallin käyttöönottoa valmistellaan, eikä Kunta- ja hyvinvointialuetyöntantajat KT ole vielä tiedottanut virallista käyttöönottoajankohtaa.
Nykyinen TVA-työryhmä on tarkoituksenmukaista muuttaa palkkatyöryhmäksi, jossa tarkastellaan eri virka- ja työehtosopimusten mukaisia tehtävien sijoittumisia ja työn vaativuutta kokonaisuutena.
Palkkatyöryhmän tehtävänä on arvioida työn vaativuutta ja tehtävien sijoittumista palkkakokonaisuuteen esihenkilön ja työntekijän laatiman tehtävänkuvauksen perusteella. Esihenkilö esittelee uuden tai päivitetyn tehtävänkuvauksen työryhmälle ja osallistuu arviointiin.
Päätöksen työn vaativuudesta ja tehtävän sijoittumisesta palkkakokonaisuuteen tekee hallintosäännön mukaisesti henkilöstöpäällikkö.
Työryhmän käsittelyyn voidaan tuoda myös uusia tehtävänimikkeitä. Henkilöstöpäällikkö päättää uusien tehtävien lisäämisestä palkkakokonaisuuteen (tasopalkkamalli ja TS-palkkausjärjestelmä).
Palkkatyöryhmä ei käsittele keskeneräisiä tehtävänkuvauksia, eikä työn vaativuuden arviointeja tehdä takautuvasti.
Prosessista on käyty keskustelua myös pääluottamusedustajien yhteistyöfoorumissa.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Työn vaativuuden arviointi ryhmän muuttamisen palkkatyöryhmäksi esityksen mukaisesti.
Päätös Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Työn vaativuuden arviointi ryhmän muuttamisen palkkatyöryhmäksi esityksen mukaisesti.
Toimivalta Hallintosääntö 6. luku 1 §
Jakelu henkilöstöpäällikön kautta esihenkilöille