Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimavaliokunta
Esityslista 08.09.2026/Asianro 156


Kokousasian teksti

 

Kuntalisän ehtojen päivitys

 

Elinvoimavaliokunta 8.9.2026    

62/02.05.01.00/2026  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Työllisyyskoordinaattori Satu Karevaara, 044 781 3577.

 

Orimattilan kaupungin kuntalisän ehtoja esitetään muutettavaksi kahdelta osin. Muutosten tavoitteena on tehdä kuntalisän ehdoista tarkoituksenmukaisemmat ja mahdollistaa tuen nykyistä joustavampi käyttö erilaisissa työllistämistilanteissa.

 

1. Työsuhteen vähimmäiskesto

Kuntalisän ehdoissa edellytetään tällä hetkellä, että työsuhde kestää vähintään kuusi kuukautta. Ehtoa täsmennetään siten, että kuntalisä voidaan maksaa myös tilanteessa, jossa työsuhde päättyy ennen kuuden kuukauden täyttymistä työnantajasta riippumattomasta syystä.

 

Ehdoksi muutetaan:

Työsuhde vähintään 6 kk. Tuki maksetaan myös, jos työsuhde päättyy ennen 6 kuukauden täyttymistä työnantajasta riippumattomasta syystä.

 

Muutoksella varmistetaan, ettei työnantajalle synny kohtuutonta riskiä tilanteessa, jossa työsuhde päättyy ennalta arvaamattomasta ja työnantajasta riippumattomasta syystä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi työntekijän elämäntilanteeseen tai muuhun työnantajan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaan tilanteeseen liittyvä työsuhteen päättyminen.

 

2. Kuntalisän ja valtion tukien samanaikainen käyttö kolmannella sektorilla

Kuntalisän ehtoja muutetaan siten, että kolmannen sektorin työnantaja voi saada kuntalisää samanaikaisesti valtion myöntämän Nuorten rekrytointituen tai muun mahdollisen valtion työllistämiseen tarkoitetun tuen kanssa, mikäli kyseisen valtion tuen ehdot mahdollistavat tukien samanaikaisen käytön.

 

Muutoksella halutaan parantaa erityisesti yhdistysten ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuuksia työllistää työnhakijoita. Kuntalisä toimii tällöin kaupungin omana täydentävänä tukena, eikä kaupungin kuntalisän ehdoilla tarpeettomasti rajata pois muiden tukimuotojen hyödyntämistä.

 

Muutoksella ei muuteta muiden tukien omia myöntämisehtoja, vaan tukien samanaikaisuus määräytyy myös jatkossa valtion kyseisen tukimuodon ehtojen perusteella.

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Myönteinen vaikutus

positiivinen

 3

neutraali 2

 negatiivinen 1

Kielteinen vaikutus

 

Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa

 3

 

 

Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa

 

Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä

 3

 

 

Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä

 

Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen

 3

 

 

Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia

 

Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin

 3

 

 

Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin

 

 

 

 

 Esittelijä Elinvoimajohtaja Sara Vilander

 

 Päätösehdotus

Elinvoimavaliokunta päättää esittää kaupunginhallitukselle kuntalisän ehtoihin seuraavat muutokset:

1.     Työsuhteen vähimmäiskesto: Työsuhde vähintään 6 kk. Tuki maksetaan myös, jos työsuhde päättyy ennen 6 kuukauden täyttymistä työnantajasta riippumattomasta syystä.

2.     Kuntalisän ja valtion tukien samanaikainen käyttö kolmannella sektorilla: Kolmannen sektorin työnantaja voi saada kuntalisää samanaikaisesti valtion myöntämän Nuorten rekrytointituen tai muun mahdollisen valtion työllistämiseen tarkoitetun tuen kanssa, mikäli kyseisen valtion tuen ehdot mahdollistavat tukien samanaikaisen käytön.

 

 Päätös

 

 

 

 Toimivalta Hallintosääntö 6. luku § 5 ja 6. luku § 1 

 

 

 Jakelu kaupunginhallitus