Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 235


Liite10 Etätyöohje
Liite11 Etätyösopimuslomake

 

Etätyön tekeminen Orimattilan kaupungissa / etätyöohje

 

  

       

    

Valmistelu ja lisätiedot hallintojohtaja Lilli Peltonen, 044 781 3602, lilli.peltonen(at)orimattila.fi

 

Yhteistoimintaelin 30.5.2022

 

Orimattilan kaupungilla on voimassa oleva etätyösuositus heinäkuun 2022 loppuun saakka. Kaupungissa on myös voimassa oleva etätyöohje, joka on tullut käyttöön elokuussa 2018.

 

Voimassa oleva etätyöohjeistus on ollut johtoryhmäkeskustelussa 17.5.2022. Työntekemisen muodot monipuolistuvat ja Orimattilan kaupunki haluaa tarjota mahdollisuuden etä- ja hybridityön tekemiseen jatkossakin niissä tehtävissä, joissa sen katsotaan olevan mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

 

Etätyöohjeistusta on päivitetty etätyöhön mahdollisesti käytettävien päivien osalta, siten että etätyötä voidaan tehdä 2-3 työpäivää/viikko. Muutoin ohjeistusta ei ole ollut tarvetta muuttaa.

 

 

 Päätösehdotus
 

 

  Yhteistoimintaelin hyväksyy osaltaan Orimattilan kaupungin etätyöohjeen ja lähettää sen kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi.

 

 Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Kaupunginhallitus 30.5.2022 § 235

 

 

  Liite nro 5 ja 6

 

Esittelijä   

 

Päätösehdotus

  Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Orimattilan kaupungin etätyöohjeen sekä todeta, että päivitetty ohje tulee voimaan 1.7.2022 lukien.

  

 

Päätös  Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 Täytäntöönpano

 pöytäkirjanote: toimialat, Tuomas Räihä