Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 4



 

Päijät-Hämeen pelastuslaitos kuntayhtymäliikelaitoksen purkaminen

 

Kaupunginhallitus 19.12.2022 § 476 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot kaupunginjohtaja Kalle Larsson, kalle.larsson(at)orimattila.fi, 0400 695 679

  

  

  Päijät-Hämeen maakuntahallitus on kokouksessaan päättänyt toimenpiteistä koskien Päijät-Hämeen pelastuslaitos kuntayhtymäliikelaitoksen purkamista. Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto on käsitellyt asian kokouksessaan 2.12.2022.

 

  Jäsenkuntia pyydetään käsittelemään asia mahdollisimman pian omassa organisaatiossaan ja toimittamaan ote päätöksestä Päijät-Hämeen liiton toimistolle osoitteeseen toimisto@paijat-hame.fi.

 

   

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se
merkitsee tiedoksi hyvinvointialueiden perustamiseen liittyvän lainsäädännön aiheuttamat seuraavat toimenpiteet:    

- pelastustoimen järjestämisestä annetun lain mukainen pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023
   
- pelastuslaitoksen kuntayhtymäliikelaitoksen irtain omaisuus, lomapalkkavelka, sopimukset ja vastuut siirtyvät hyvinvointialueelle sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukaisesti

- pelastuslaitoksen kuntayhtymäliikelaitokseen ennen aikaa 1.1.2023 kohdistuvat saatavat, velat, rahoitusarvopaperit ja rahat/pankkisaamiset jäävät luovuttavalle organisaatiolle sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukaisesti

Edelleen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi, että

- Päijät-Hämeen pelastuslaitos kuntayhtymäliikelaitos puretaan 1.1.2023 lukien    

- Päijät-Hämeen liitto tekee loppuselvityksen kuntayhtymäliikelaitoksen nettovarallisuudesta, kun tilinpäätös 2022 on valmistunut ja palauttaa kunnille loppuselvityksen ylijäämän tai laskuttaa alijäämän kunnilta yhteistoimintasopimuksessa sovitun mukaisesti.

 

 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi hyvinvointialueiden perustamiseen liittyvän lainsäädännön aiheuttamat seuraavat toimenpiteet:
- pelastustoimen järjestämisestä annetun lain mukainen pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023
- pelastuslaitoksen kuntayhtymäliikelaitoksen irtain omaisuus, lomapalkkavelka, sopimukset ja vastuut siirtyvät hyvinvointialueelle sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukaisesti
- pelastuslaitoksen kuntayhtymäliikelaitokseen ennen aikaa 1.1.2023 kohdistuvat saatavat, velat, rahoitusarvopaperit ja rahat/pankkisaamiset jäävät luovuttavalle organisaatiolle sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukaisesti.
Edelleen kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi, että
- Päijät-Hämeen pelastuslaitos kuntayhtymäliikelaitos puretaan 1.1.2023 lukien
- Päijät-Hämeen liitto tekee loppuselvityksen kuntayhtymäliikelaitoksen nettovarallisuudesta, kun tilinpäätös 2022 on valmistunut ja palauttaa kunnille loppuselvityksen ylijäämän tai laskuttaa alijäämän kunnilta yhteistoimintasopimuksessa sovitun mukaisesti.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 06.02.2023 § 4  

466/00.04.01/2022  

 

  

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi hyvinvointialueiden perustamiseen liittyvän lainsäädännön aiheuttamat seuraavat toimenpiteet:
- pelastustoimen järjestämisestä annetun lain mukainen pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023
- pelastuslaitoksen kuntayhtymäliikelaitoksen irtain omaisuus, lomapalkkavelka, sopimukset ja vastuut siirtyvät hyvinvointialueelle sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukaisesti
- pelastuslaitoksen kuntayhtymäliikelaitokseen ennen aikaa 1.1.2023 kohdistuvat saatavat, velat, rahoitusarvopaperit ja rahat/pankkisaamiset jäävät luovuttavalle organisaatiolle sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain mukaisesti.
Kaupunginvaltuusto hyväksyy, että
- Päijät-Hämeen pelastuslaitos kuntayhtymäliikelaitos puretaan 1.1.2023 lukien
- Päijät-Hämeen liitto tekee loppuselvityksen kuntayhtymäliikelaitoksen nettovarallisuudesta, kun tilinpäätös 2022 on valmistunut ja palauttaa kunnille loppuselvityksen ylijäämän tai laskuttaa alijäämän kunnilta yhteistoimintasopimuksessa sovitun mukaisesti

 

 Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Täytäntöönpano

Pöytäkirjanote: Päijät-Hämeen liitto