Dynasty tietopalvelu Haku RSS Orimattilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 5


Liite 3 Eriävä_mielipide_0206_Henna
Liite 4 Henna-analyysi

 

Hennan nykytila-analyysi

 

Kaupunginhallitus 16.01.2023 § 4 

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot elinkeinopäällikkö Juha Liukkonen

  044 781 3550, juha.liukkonen(at)orimattila.fi

 

Hennan puutarhakaupunginosa lähti liikkeelle vuonna 2002, kun valtio myönsi määrärahat Helsinki-Lahti oikoradan rakentamiselle. Vuonna 2002 käynnistettiin EU-hanke, jossa tutkittiin aseman rakentamismahdollisuuksia palvelemaan Orimattilan, Kärkölän ja pohjois-Mäntsälän asukkaita.

Vuonna 2004 Henna liitettiin Lahden kaupunkiseudun rakennemalliin. Vuonna 2008 Henna vahvistettiin maakuntakaavaan, jossa Hennan eteläosa ja Tuuliharjan palvelualue merkittiin karttaan ja muu Hennan alue osoitettiin kehittämisen kohdealueeksi.

Hennan kehittämistä varten kaupunki teki vuonna 2007 yhteistyösopimuksen SRV Yhtiöiden kanssa. Tavoitteena oli, että kaupunki ostaa maat, kaavoittaa ne ja rakentaa kunnallistekniikan sekä SRV ostaa tontit ja rakentaa asunnot, palvelurakennukset ja yrityskiinteistöt.

Vuonna 2010 SRV yhdessä rahoittajana toimineen Tekesin ja kaupungin kanssa käynnisti kaksivuotisen INTO-hankkeen. Hankkeen tavoitteena oli suunnitella tulevaisuuden kaupunkikonsepti ja soveltaa suunnitelmia Hennaan. Samoihin aikoihin laadittiin myös raiteistosuunnitelma teollisuusalueelle ja laajemman Hennan alueen osayleiskaava.

Aseman rakentamista varten kaupunki ja Liikennevirasto solmivat keväällä 2012 aiesopimuksen aseman avaamisesta. Henkilöliikenne oikoradalla avattiin 10.12.2017.

Hennan alueen kehittämiseksi on syksyllä vuonna 2019 päättynyt kaksi ja puoli vuotta kestänyt Henna-pilottihanke. Tämän jälkeen kehittämiseen ei ole ollut varta vasten varattua henkilöresurssia ja vuosibudjettia. Hankkeen jälkeen alueelle on investoitu vuosittaisen talousarvion puitteissa maa-, katu- ja tieinfraan sekä 54 paikkaiseen päiväkotiin.

 

Hennan nykytila-analyysi on oheismateriaalina.

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  1. Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi Hennan nykytila-analyysin ja esittää sen hyväksymistä kaupunginvaltuustolle,
2. esittää kaupunginvaltuustolle, että strategian mukainen Hennan kehittämissuunnitelman tekijä kilpailutetaan kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan toimesta ja
3. kaupunginvaltuusto tarkastaa pykälän kokouksessa.

 

 Päätös Keskustelun kuluessa Pertti Laaksonen esitti asian pöydälle jättämistä, mutta pöydällejättöä ei kannatettu.
Kaupunginhallitus
1. merkitsi tiedoksi Hennan nykytila-analyysin ja esittää sen hyväksymistä kaupunginvaltuustolle,
2., että strategian mukainen Hennan kehittämissuunnitelman esittää kaupunginvaltuustolle tekijä kilpailutetaan kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan toimesta ja
3. tarkasti pykälän kokouksessa.

 

 

 

Kaupunginvaltuusto 06.02.2023 § 5  

18/00.01.02/2023  

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot 

 

 Päätösehdotus

 

  Kaupunginvaltuusto hyväksyy Hennan nykytila-analyysin.

Kaupunginvaltuusto päättää, että strategian mukainen Hennan kehittämissuunnitelman tekijä kilpailutetaan kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan toimesta.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

 Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu Susanna Särkinen esitti, että ensimmäinen lause poistetaan kohdasta 1.  Taustaa. Valtuutettu Juha Hirvonen kannatti valtuutettu Särkisen esitystä.
Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdystä ehdotuksesta, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.
Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Särkisen esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.
Äänestystulos
JAA 24
EI 9

Äänestyksen jälkeen
1. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Hennan nykytila-analyysin

Keskustelun aikana valtuutettu Susanna Särkinen esitti, että strategianmukainen kehittämissuunnitelma toteutetaan kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan toimesta. Valtuutetut Juha Hirvonen ja Jari Kaitaranta kannattivat esitystä.
Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdystä ehdotuksesta, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.
Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Särkisen esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.
Äänestystulos
JAA 25
EI 8

Äänestyksen jälkeen
2. kaupunginvaltuusto päätti, että strategian mukainen Hennan kehittämissuunnitelman tekijä kilpailutetaan kaupunkikehitys- ja teknisen toimialan toimesta.
Valtuutetut Susanna Särkinen ja Juha Hirvonen jättivät liitteenä olevan eriävän mielipiteen.

Valtuutettu Venla Avelin jätti päätökseen ponnen " Kaupungin johtoryhmä ja kaupunginhallitus tai sen nimeämä ohjausryhmä valvoo ja ohjaa sekä osallistuu konsultin työhön Hennan kehittämissuunnitelman tekemisessä siten, että tavoitteena on saada sellainen suunnitelma, josta on johdettavissa vähintään kolme toteuttamispolkua päätöksentekijöiden päätettäväksi Hennan tulevaisuuden jatkoksi."
Puheenjohtaja tiedusteli voiko valtuusto hyväksyä yksimielisesti valtuutettu Avelinin tekemän ponsiesityksen. Valtuusto ei ollut yksimielinen ponnen hyväksymisestä.
Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Avelinin ponsiesityksen hyväksymistä, äänestävät EI.
Äänestystulos:
JAA 22
EI 8
TYHJÄ 3

3. Pöytäkirja tarkastettiin pykälän osalta kokouksessa.

 

Täytäntöönpano

Pöytäkirjanote: Kaupunkikehitys- ja tekninen toimiala