Dynasty tietopalvelu
Orimattilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://orimattilad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin ja osallisuuden jaosto
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 19


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Hyvinvointiraportti 2025
(pdf 1.06 mb)

Kokousasian teksti

 

Hyvinvointiraportti 2025

 

Hyvinvoinnin ja osallisuuden jaosto 22.04.2026 § 19  

    

 

 

 

Valmistelu ja lisätiedot Hyvinvointikoordinaattori Soile Törrönen soile.torronen[at]orimattila.fi

 

Kuntalain 2 §:ssä todetaan, että kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja turvallisuutta sekä huolehtia heidän palvelujensa järjestämisestä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Lisäksi kunnan tehtävänä on luoda edellytyksiä asukkaiden osallistumiselle ja vaikuttamiselle sekä toimia asukkaidensa yhteisten etujen toteuttamiseksi. Tämän lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 3 §:ssä määritellään, että kunnan ja hyvinvointialueen on huolehdittava väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

 

Kunnan tehtävänä onkin luoda edellytyksiä terveelliselle ja turvalliselle elinympäristölle, tarjota laadukkaita palveluita sekä edistää kuntalaistensa hyvinvointia ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Tämä vaatii monialaista yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä jatkuvaa seurantaa ja arviointia kunnan toiminnan vaikuttavuudesta.

 

Yksi tärkeä osa kunnan toimintaa on vuosittainen raportointi valtuustolle. Hyvinvointiraportti antaa kuvan siitä, miten kunta on onnistunut toteuttamaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviä tavoitteitaan.

 

Hyvinvointiraportti kuvaa vuoden 2025 hyvinvointisuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteuman sekä kokoaa nostot tulevaan hyte-työhön. Nostot huomioidaan seuraavaavassa laajassa hyvinvointisuunnitelmassa.

 

 

 

Yritysvaikutusten arviointi

 

Myönteinen vaikutus

positiivinen

 3

neutraali 2

 negatiivinen 1

Kielteinen vaikutus

 

Edistää yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa

 

 x

 

Kaventaa yritystoiminnan edellytyksiä ja liiketoimintamahdollisuuksia Orimattilassa

 

Lisää Orimattilan vetovoimatekijöitä

 

 x

 

Vähentää Orimattilan vetovoimatekijöitä

 

Vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja aluetalouteen

 

 x

 

Ei työllisyys- tai aluetalousvaikutuksia

 

Vaikuttaa positiivisesti yritysilmapiiriin

 

 x

 

Vaikuttaa negatiivisesti yritysilmapiiriin

 

 

 

 

 Esittelijä Kaupunginjohtaja Kalle Larsson

 

 Päätösehdotus

 

  Jaosto merkitsee hyvinvointiraportti 2025:n tiedoksi ja lähettää sen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 Päätös Jaosto merkitsi hyvinvointiraportti 2025:n tiedoksi ja päätti lähettää sen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 

 Toimivalta  

 

 

 Jakelu